Miksi ja miten meistä tuli fysioterapeutteja?

Kuva: Sabrina Bqain

Fysioterapiaviikon kunniaksi kerromme omat tiemme tähän pisteeseen, mikä ajoi meidät ensinnäkin fysioterapian pariin, ja siitä äitiys- ja lantionpohjan fysioterapian erityisosaamiseen.

Saran tie:

Nuorena hevostyttönä unelmoin omasta tallista ja urasta ratsastuksen opettajana. Tein työtä ratsastuksen ohjaajana, lasten hoitajana, kouluissa ryhmäavustajana ja sairaaloissa apulaisen sekä jopa autosihteerinä. Opettaa ainakin halusin, sen tiesi, mutta ehkä en sittenkään harrastukseni parissa.

Tuli vaihe, kun halusin kokeilla siipiäni aivan yksin. Vaikka olin aina ollut rohkea kokeilemaan uusi juttuja ja toimimaan itsenäisesti, niin se ei nyt riittänyt. Lähdin Espanjaan opiskelemaan urheiluhierojaksi. Siellä heräsi laajempi kiinnostukseni ihmiskehoa kohtaan. Valmistuin ja hain opiskelemaan fysioterapiaa ensin Jyväskylään ja sitten Helsinkiin. Helsinki tärppäsi. Opiskeluaikana melko nopeasti kiinnostuin lääkäriluentojen myötä lantionpohjan fysioterapiasta, ennen kaikkea naisten terveyteen liittyen. Pian sain pari opiskelukaveria innostumaan niin paljon, että aloimme suunnitella opinnäytetyömme aihetta tähän liittyen. Meitä alettiin kutsua leikkisästi Kaalimato ryhmäksi, sillä olihan aihe todella tabu vielä silloin. Meille oli luonnollista puhua yhdyntäkivusta ja siihen liittyvistä teemoista.

Ja on edelleen. Valmistuttuani oppiäitini silloisella Kätilöopistolla antoivat minulle upean alun uralleni, jolla olen myöhemmin työskennellyt yksityissektorilla valtaosin. Jossain vaiheessa vastaanotolleni alkoi hakeutua odottavia  sekä vasta synnyttäneitä äitejä. Aloin perehtyä tarkemmin raskauden ja synnytyksen vaikutuksista kehoon laajemmin. Huomasin pian, että työni naisten terveyden parissa oli laajenemassa. Erikoisalan kiinnostus lisääntyi ja syntyi Suomeen termi äitiysfysioterapia. Muutaman kollegan aloitteesta syntyi ajatus omasta erkoisalan yhdistyksestä ja tottakai innostuin mukaan. Näkemykseni alasta laajeni entisestään ja se nielaisi lopullisesti mukaansa.  Nautin työstäni ja sen tarjoamista haasteista. Olen löytänyt työn, jossa voin aina kehittyä ja oppia lisää. Ja opettaa, se halu on säilynyt ja toteutuu jokaisen asiakkaani kanssa auttamalla häntä oppimaan jotain uutta kehostaan. Sekä puhetyö, jota saan ilokseni tehdä useimmiten yhdessä Sonjan kanssa. 

Jokainen keho sekä mieli on erilainen ja kaunis.

Kuva: Sabrina Bqain

Sonjan tie

Minulla oli lapsuudessa monta eri unelma-ammattia, joista yksikään ei liittynyt fysioterapiaan. Olen aina viihtynyt eläinten parissa ja nauttinut esiintymisestä ja tanssista, ja suunnittelinkin uraa niin eläinlääkärin, näyttelijän kuin tanssijankin ammatteihin. Oli jopa lyhyt aika, jolloin tosissani haaveilin poliisin ammatista, ja selvitin pääsykokeiden fyysisiä vaatimuksia. Olen aina ollut liikunnallinen, ja alunperin ehdotus fysioterapeutin ammatista taisi tulla äidiltäni.

Fysioterapiaopinnot olivat antoisaa, intensiivistä ja ison henkisen kasvun aikaa. Minun oli tehtävä töitä koko opintojen ajan iltaisin ja viikonloppuisin, ja aikaa tentteihin lukemiseen oli toisinaan vasta klo 21.30 jälkeen, kun pääsin koulusta ja töistä kotiin. Minulla oli hyvin pitkään epäselvää, mitä haluaisin tehdä valmistuttuani, mutta kirkkaimpana visiona oli pitkään lasten parissa työskenteleminen. Suoritin syventävät opintoni lasten fysioterapiaan liittyen, tein opinnäytetyön lasten pallonkäsittelytaitojen oppimisesta ja olin syventävässä työharjoittelussa Lastenlinnassa. Sitä ennen olin kuitenkin neurologisten opintojen jaksolla työharjoittelussa aivo- ja selkäydinvamman saaneiden kuntoutusyksikössä, joka avasi silmäni lantionpohjan fysioterapiaan. Muistan ikuisesti erään nuoren miehen, joka oli mopo-onnettomuudessa saanut osittaisen selkäydinvamman. Hän kertoi minulle, ettei häntä haittaa vammautumisessaan niin paljon se fakta, että hän on todennäköisesti pyörätuolissa loppuelämänsä, kuin se, ettei hän enää hallitse omaa lantionpohjaansa. Jokin lamppu syttyi kirkkaasti päässäni tuona hetkenä, kun ymmärsin, miten itsestäänselvästi lantionpohja on se osa ihmiskehoa, jonka toimintahäiriö vaikuttaa kaikkeen. Kotoa lähteminen pyörätuolilla ihmisten ilmoille ei ole niin pelottavaa, kuin pelko siitä, ettei julkisella paikalla hallitsekaan suolen tai rakon toimintaa, jolloin vaikutus ulottuu jo arkipäivän osallistumiseen, sosiaaliseen elämään, itsetuntoon ja kokemuksiin oman kehon pystyvyydestä. Halusin oppia tästä aiheesta lisää, ja kun sopivaa koulutusta ei ollut silloin tarjolla, pyysin erästä lantionpohjan fysioterapeuttia järjestämään koulutuksen muille kiinnostuneille fysioterapeuttopiskelijoille, ja tuon yhden päivän kestävän pintaraapaisu-koulutuksen yhteydessä aloin suunnitella uraani siihen suuntaan. “Hauskaahan” on se, ettei meidän opiskeluaikoina lantionpohjasta opetettu mitään. Meille jopa sanottiin, että tämä osio anatomian opinnoista ei ole teille tarpeellinen, ei tule kokeeseen, ei ole pakollista opiskella. Valitettavasti tilanne on ilmeisesti sama edelleen, mitä olemme kuulleet käydessämme luennoimassa ja pitämässä workshoppeja ammattikorkeakouluihin viime vuosina. Koko lantionpohjan anatomian, fysiologian, toiminnallisuuden ja tutkimisen olen siis opiskellut omakustanteisesti opintojeni jälkeen useissa eri ammatillisissa lisäkoulutuksissa, ja tietoa tulee päivittää säännöllisesti edelleen.

Henkilökohtaisesti koin raskausaikana, ettei äitien ohjaus ollut aina tätä päivää tai tietämystä hyvin tärkeistä asioista ollut välttämättä saatavilla, ellei itse ollut aktiivinen ja hakenut sitä. Lähdin mukaan innostuneeseen naisporukkaan perustamaan Suomen Äitiysfysioterapeuttien yhdistystä sillä ajatuksella, että ehkä äitiysfysioterapia saadaan isommalti ihmisten tietoisuuteen ja toimivaksi osaksi terveydenhuoltojärjestelmäämme jonain päivänä.

Moniulotteisuus kiehtoo minua eniten lantionpohjan- ja äitiysfysioterapiassa, kuten fysioterapiassa yleisestikin. Jokin vanha auto-onnettomuus voi vaikuttaa lantion asentoon ja siihen, kuinka raskausaika ja synnytys sujuvat, ja toisaalta synnytyksessä tapahtuvat vauriot ja toimenpiteet voivat vaikuttaa pitkään tai loppuelämän, jos niitä ei hoideta. Tällä hetkellä tietoisuus on lisääntynyt erityisesti naisten parissa, jotka nyt saavat lapsia, ja he ohjaavat omia äitejään vastaanotolle. Voi olla, että vuosikymmenten selkäkivut selittyvätkin lantionpohjasta tai esimerkiksi sektioarvesta löytyvien syiden vuoksi.

Mitä erityisosaamisalamme on pähkinänkuoressa?

Lantionpohja on niin miehillä kuin naisillakin, ja lantionpohjan fysioterapiaa voi tarvita eri elämäntilanteissa, myös ilman raskauksia ja synnytyksiä. Lantionpohjan fysioterapiasta voi saada apua erilaisiin kiputiloihin lantion tai lantionpohjan alueella, laskeumiin, ummetukseen, virtsan-, ilman- tai ulosteenkarkailuun sekä esimerkiksi tarpeeseen käydä häiritsevän usein tai kiireellisesti vessassa, vaikkei itse karkailua välttämättä tapahdu.

Lantionpohjan fysioterapiassa ihminen kohdataan  kokonaisuutena, harvoin pelkkä lantionpohja on tarkastelun ja hoidon kohteena. Ihmisen hengitys, ryhti, keskivartalo ja koko lantion alueen hallinta vaikuttavat myös lantionpohjaan, ja toisin päin. Ikä ei ole este harjoittelulle, ja pidempäänkin esiintyneitä vaivoja pystytään usein auttamaan.

Äitiysfysioterapeutit ovat erikoistuneita myös lantionpohjan fysioterapiaan sekä kokonaisvaltaisesti kehon muutoksiin raskausaikana ja sen jälkeen. Äitiysfysioterapiasta saa apua niin ennaltaehkäisevästi kuin kuntouttavastikin, tutkittuun tietoon ja vankkaan kliiniseen kokemukseen perustuen. Äitiysfysioterapiassa saa vastauksia, mikäli oikeanlainen terveyttä ja hyvinvointia lisäävä liikunta raskausaikana tai synnytyksen jälkeen tuntuu epäselvältä. Äitiysfysioterapiassa voidaan auttaa synnytykseen valmistautumiseen liittyen, sekä antaa vinkkejä, kuinka huomioida oma palautuminen heti synnytyksen jälkeen.

Erilaisten leikkausarpien (kuten sektiosynnytyksen jälkeen tai mikäli synnytyksessä tehdään episiotomia) hoitaminen on koko kehon tasapainoa ja palautumista ajatellen tärkeää, joskus aivan välttämätöntä. Mikäli äiti tietää jo raskausaikana synnytystavan olevan sektio, voi äitiysfysioterapiasta saada etukäteen apua ja hyviä vinkkejä. Arpien hoito on optimaalisinta aloittaa noin 3 viikon – 3 kuukauden sisällä leikkauksesta, mutta sen jälkeenkin hoito on vaikuttavaa.

“Jos sinua pyydetään luettelemaan rakkaimmat asiat elämässäsi, kuinka pitkälle pääset listallasi ennen kuin nimeät itsesi?”

Sara & Sonja

Like
4

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *